|
|
| |
| Tanssilajien kuvaukset |
Afrotanssi:
Afrotanssi on letkeää, rytmistä ja kuntoa kohottavaa tanssia, joka sopii kaikenikäisille ja -kokoisille.
Erityisesti se vahvistaa lihaksia ja luustoa, rentouttaa niska-hartiaseutua ja kehittää koordinaatiokykyä.
Pääset nauttimaan tanssin ilosta, rumpurytmeistä, yksinkertaisista askelista ja kehon monipuolisesta liikkeestä.
Aikuisbaletti:
Aikuisbaletissa tutustutaan klassisen baletin maailmaan ja sen
perusliikemateriaaliin. Tunnilla edetään rauhassa omaa kehoa ja mieltä
kuunnellen. Aikuisbaletissa tietoisuus omasta kehosta kasvaa ja
monipuoliset tunnit tekevät hyvää ryhdille ja kehonhallinnalle,
luovuutta ja tanssin iloa unohtamatta. Tehokkaat venyttelyt kuuluvat
jokaiseen tanssituntiin. Aikuisbalettiin ovat tervetulleita aikuiset
sekä yli 15-vuotiaat nuoret.
Aikuinen-lapsi tanssiryhmä:
Aikuinen ja lapsi pääsevät yhdessä kokemaan tanssin riemun! Tanssi
lähtee lasten lähtökohdista, mutta tarjoaa fyysisiä haasteita
molemmille. Tavoite on tutustuttaa lapset tanssin ja musiikin
maailmaan, musiikin ilmentämiseen. Samalla harjoitetaan motorisia,
sosiaalisia ja itsensä ilmaisemisen taitoja turvallisesti vanhemman
seurassa. Ryhmä on soveltuu n. 1,5 - 3-vuotiaille lapsille.
Alkeisbaletti 7-10v.:
Alkeisbaletin tunneilla tutustutaan klassisen baletin perinteeseen.
Tunneilla harjoitellaan klassista tanssitekniikkaa ja tyyliä sekä
omaksutaan baletin terminologiaa. Lisäksi tehdään tanssillisia sarjoja,
joissa kehitetään mm. musikaalista suoritusta ja tanssi-ilmaisua.
Baletti 11-14v.:
Baletin tunneilla harjoitellaan klassista tanssitekniikkaa ja tyyliä sekä
omaksutaan baletin terminologiaa. Lisäksi tehdään tanssillisia sarjoja,
joissa kehitetään mm. musikaalista suoritusta ja tanssi-ilmaisua sekä tutustutaan eri maiden karakteeritansseihin.
Bailatino:
Bailatino on tanssillinen liikuntamuoto, jonka perusajatuksena on tuoda
ihmiset lähemmäksi latinalais-amerikkalaista musiikkia ja tanssia sekä
latinalais-amerikkalaista kulttuuria yleensä. Bailatinossa ei vaadita
tanssitekniikan osaamista eikä paria, vaan tärkeämpää on ilmapiiri,
jossa liikkuja nauttii oman vartalon käytöstä ja kokee oppimisen ja
onnistumisen riemua! Bailatino-tunnilla käydään läpi
latinalaistansseja: samba, cha-cha, salsa, merenque, mambo, cumbia,
bachata, rumba, paso doble, son, reggaeton, tango, pilon ja jive.
Breakdance 7-12v.:
Breakdance on lihaskuntoa ja koordinaatiota kehittävää tanssia. Rytmi
ja hauskuus tulevat tanssitunneilla esille. Tunneilla harjoitellaan
breakdancen perusasioita: Toprock, uprock, drops, footworks, spins,
freezes, power moves.
Dance 7-12v:
Energiaa ja vauhtia sisältävät tunnit, joilla yhdistellään tämän päivän
trendejä aina hiphopista, streetistä, jazzista, discosta ja showsta
breakdanceen. Tunnit painottuvat tanssimisen iloon, eri tyyleihin ja
ilmaisuun ottaen huomioon oppilaiden toiveet. Tunneilla soi kuumimmat
hiphop, r’n’b ja pop -musiikit.
Dancemix 7-12v.:
Dancemix -tunneilla harjoitetaan tanssitekniikkaa, tanssimisessa
tarvittavaa kehon sulavaa liikkuvuutta sekä rytmin tuntemusta.
Tanssitunneilla opetellaan jazz-ja showtanssin askeleita ja
tanssisarjoja yksittäisistä liikkeistä yhtenäiseksi koreografiaksi.
Musiikkina käytetään hiphopia, popmusiikkia ja paljon muuta. Tunneilla
tehdään myös monipuolisia lihaskunto- ja notkeusharjoituksia tukemaan
tanssia.
Disco:
Tunneilla tehdään liikkuvia jalkasarjoja, joihin yhdistetään
energisiä ja nopeita käsiyhdistelmiä. Myös hypyt ja vauhdikkaat
poikkisalin sarjat kuuluvat lajiin. Tunneilla tärkeää on tanssin ilo ja
rohkea ilmaisu! Sarjat tanssitaan niin ikivihreisiin kuin tämän hetken
kuumimpiin hitti-musiikkeihin.
Latinomix:
Tunnilla tutustutaan eri latinotansseihin lyhyiden askelsarjojen
muodossa mm. samba, cha cha, merengue, salsa, bachata, jive, rumba.
Tarkoituksena on yhdellä tunnilla tanssia ainakin 2-3 eri lajia
ja kauden myötä näin oppia useita eri latinotansseja hauskasti ja
helposti.
Nykytanssi alkeet/jatko 7-18v:
Nykytanssin tavoitteena on saada oppilas kokemaan tanssin iloa, antaa
oppilaalle monipuolisen näkemyksen tanssista sekä tukea oppilaan
luovuuden ja taiteellisen ilmaisun kehittymistä. Itsensä ilmaiseminen
ja esiintyminen ovat tärkeä osa tanssinopiskelua. Nykytanssi kehittää
liikkuvuutta, nopeutta, notkeutta sekä kekseliäisyyttä. Tunneilla
kehitetään kehon kokonaisvaltaista hallintaa, käytetään monipuolisesti
tilan eri tasoja ja lattiatyöskentely tulee tutuksi.
Perustekniikkaharjoitusten lisäksi tunneilla tehdään koreografisia
sarjoja ja rohkaistaan käyttämään omaa luovuutta.
Paribaila/paritanssin alkeet:
PariBaila kuntotanssin ensisijaisena tavoitteena on liikkua tanssimalla
heti alusta alkaen huomioiden myös lihashuollon näkökulma alku- ja
loppuverryttelyiden avulla. PariBaila on kiinnostava sekoitus
kymmenestä suositusta seura-, latinalais- ja rock'n'swing-tanssista.
Paritanssi/kilpatanssi jatko:
Paritanssi/kilpatanssi on laji, jossa parin muodostaa mies ja nainen.
Paritanssi on monipuolinen liikuntamuoto, jossa musiikilla on suuri
merkitys. Kilpatanssi on myös oivallinen kuntourheilumuoto.
Kilpatanssiharrastusta aloittelevat parit harjoittelevat ensin nk.
F-luokassa, jossa heidän täytyy hallita perusteet neljästä tanssista:
valssi, quickstep, chacha ja jive.
Satubaletti 4-6v:
Satubaletti on lähinnä tanssileikeistä koostuva tunti, jonka
tavoitteena on kehittää lapsen motoriikkaa, tasapainoa, rytmiikkaa sekä
oman kehon tuntemusta. Tanssillisin keinoin lapsi oppii olemaan
ryhmässä ja nauttimaan omasta liikkumisesta.
Streetjazz yli 13v:
Streetjazz on hyvin monipuolinen katutanssi, joka
ilmentää opettajansa tyyliä ja käsitystä lajista. Tunneilla keskitytään
koordinaatioon, kehon hallintaan ja erilaisiin tanssisarjoihin, joissa
yhdistyy hiphop, street ja jazztanssi.
Tanssillinen sydänliikunta:
Liikutaan omaa kehoa kuunnellen tanssia ja musiikkia hyödyntäen
liikkumisen apuna. Lämmitetään kehoa aluksi rauhallisesti liikkuen,
koordinaatiota kehittäen ja lopuksi venytellen hyvään oloon päästen.
Helppoja seuraten tehtäviä tanssillisia harjoituksia. Sopii
sydänihmisille sekä kaikille liikkujille.
Zumba®:
Zumba on kolumbialaisen Alberto ”Beto” Perezin kehittämä vauhdikas
kuntotanssitunti Beto on kasvanut perinteisen cumbian, salsan, samban
ja merengue -musiikin parissa ja hän yhdistää näitä rakastamiaan
Latino-rytmejä tämän hetken kuumimpiin tanssiaskeliin, ja näin syntyy
Zumba®! Sekä vanhat että nuoret nauttivat iloisesta ja mukaansa
tempaavasta Zumba-tunnelmasta. Zumba® Fitnessin keinuvat tanssiliikkeet
antavat kunnon kyytiä koko vartalolle ja taatusti hiki virtaa.
Zumba toning®:
Zumba toning on lihaskuntoa kehittävä Zumba-tunti, jossa mukana ovat pienet käsipainot 0,5-1kg.
|
| |
|
|
|